tiistai, huhtikuu 17, 2012

Lisää paskaa eri osoitteessa

Ilmoitusluontoisena asiana sellaista, että eilen kaikessa tylsyydessäni lanseerasin uuden blogin, missä käsittelen tunteitani ravintoloihin ja heidän tarjoamiin anteihinsa. Mitään oikeaa tarinaa siellä ei vielä ole, mutta kunhan tuosta johonkin lafkaan eksyn niin eiköhän itkuvirttä ala syntymään.

Nautinnollisia lukuhetkiä!

Copyright © 2012 Vaenskae

keskiviikko, elokuu 10, 2011

Viimeinen kesäpäivä

Pitkästä aikaa mainitsemisen arvoista materiaalia on luvassa. Keskiviikkona 3.8., eli tasan viikko sitten, pääsin viimeinkin hyppäämään benji-hypyn jolla oli korkeutta (mainosten sekä järjestäjän mukaan) 150m, ja jonka olin missannut viime vuonna. Vaikka itse suoritus oli ollut suunnitteilla keväästä asti kun ensimmäisen kerran varmistin ajankohdan kun tuo järjestettäisiin Kaivopuistossa, varsinainen hyppypäivä yllätti oikeastaan itsenikin.

Heinäkuu oli takana ja kesän loppu häämötti edessä. 8. kerroksessa sijaitsevasta työpisteestäni on ikkunanäköala akselille Sörnäinen-Kallio, ja ulkoilma on erittäin hyvin luettavissa. Keli oli enemmän kuin kesäinen; taivas oli täysin pilvetön. Radiossa mainostettiin päivän olevan viimeinen kesää ajatellen, ja että syksy olisi jo kulman takana. Reaktiota voisi melkein kuvata paniikinomaiseksi, sillä juuri tämä ilma oli semmoinen missä haluaisin sukeltaa nosturin kurjen kärjestä tyhjyyteen.

Olin jakanut mielipiteitäni pitkin päivää lapsuudenkaverini Kössin kanssa, ja aloin miettiä puolenpäivän maissa josko sitä sitten menisi paikan päälle tekemään sen hypyn. Idea vaikutti samantien loistavalta, ja tuona päivänä sen kummempia velvollisuuksia omaava Kössikin päätti lähteä katselemaan Kaivarin tapahtumia. Pako duunista tapahtui hieman aiottua aikaisemmin, ja tapasimme Kampin kohdilla toisemme ~10 vuoden paussin jälkeen. Tunne oli epärealistinen, ja samaan aikaan kiiri ajatus siitä kuinka vanha sitä todellisuudessa jo on. Eniwei, siitä sitten kimposimme löntystellen kohti nostokurkea ja meren rantaa.

Sain jonotusnumeron 23. Edessäni oli vain kolme hyppääjää ennenkuin itse roikkuisin narun jatkeena. Oli kuuma. Kuuma! Shortseja ja sandaaleja ei tietenkään ollut sillä säätiedoitus ei kertonut noista helteistä. Aamukaan ei ollut järin lämmin. Tuttu jännitys kiiri vatsan pohjalle kun valjaita kiinnitettiin, ja pian sitä oltiinkin kohoamassa taivaalle. Ainoana negatiivisena asiana joudun mainitsemaan sen etten saanut ottaa kameraani ylös mukaan että henkilökunta olisi kuvannut tippumiseni. Näköalat jäivät jälleen kerran vain minun nautinnoksi, näköalat sekä hyppy. Nokkelana tyttönä Kössi kuitenkin otti paparazzi-kuvan kun olin lähdössä kohoamaan kohti korkeuksia, ja myös videokuvasi koko hypyn. =D Saas nähdä päätyykö noista matskuista kumpikaan tälle sivustolle.

Se oli mahtavaa. Voi olla että se on koettava joka vuosi ainakin kerran. Kyllä. Tuosta hyvin alkanut päivä jatkui jätskeillä ja hyppyjen seuraamisella. Kummallakaan ei ollut ihmeellisempää suunnitteilla, joten teimme pienen kävelylenkin Kauppatorin läpi, tutkimme Tuomionkirkon salaisuudet, ja nautimme mahtavasta kesäsäästä. Ilta hiipi kuitenkin apajille, ja talutin Kössin kotio.

Harvinaisen yksinkertaisista (ei kuitenkaan välttämättä halvimmista: hyppy á 90€) aineksista oli kesän parhain päivä rakennettu. Tuollaiseen ajanviettoon tulee ens kesäloman aikana pyrkiä jokaikinen päivä. Ei muu kesä suinkaan huonoa aikaa ollut. Oli parhain Ilosaarirock koskaan kokonaisuutensa ansiosta, oli hyvää esiintyjää Tuskassa, oli kivaa kalareissua mökillä. Eli vaikka kesäloma oli lyhyt, mahtui siihen kaikenlaista tapahtumaa jotka olivat enemmän tai vähemmän onnistuneita.

Tää "viimeinen kesäpäivä" ei ehkä ollut enään kesäloman raameissa, mutta silti se tuntui enemmän kesälomapäivältä kuin yksikään varsinainen lomapäivä. =)
 
Copyright © 2011 Vaenskae

torstai, kesäkuu 30, 2011

Blogi jäähyllä

Kuten otsikko kertookin, niin blogi on jäähyllä (on ollut sitä jo jonkin aikaa). Toisin kuin ihmisten joidenka mielestä jokainen puusta tippunut käpy on luonnonihme josta pitäisi välttämättä kirjoittaa eeppinen tarina, ei minun mielestäni mitään raportoimisen arvoista ole tapahtunut viimeisen kolmen kuukauden aikana, eikä näillä näkymin ole tapahtumassakaan vähään aikaan. Eli tsip tsap vaan, loppuvuosia.



Copyright © 2011 Vaenskae